Ainoa miinus on, että siitepölystä aiheutuma allerginen nuha on taas palannut (kuten joka kevät). Kävin aikoinaan siedätyshoidossa, mutta se päättyi osaltani siihen, että minuun pistettiin epähuomiossa yliannos. Siedätyshoidossa - ainakin silloin kauan sitten oli siinä rasiassa viisi lasiampullia vahvuudet 1-5, joista 1miedoin ja 5vahvin. Hoidossa edettiin aina milli kerrallaan aina 10ml asti. Minun piti saada 1 vahvuudesta 10ml ja sainkin vahvimmasta eli 5 vahvuudesta 10ml. Vaikka kaikkein vakavimmilta reaktioilta vältyttiin loppui silti minun siedätyshoitoni siihen.
Vaikka siedätyshoito loppui kesken, on siitä on ollut vuosien ajan apua. Oikeastaan olen oireillut siitepölystä vain viime vuosina.
Aamupäivä minulla meni liikkuessa ja iltapäivällä, kun pienempi pojista kotiutui mummolasta isin kanssa käytettiin pikkumies jätskillä.
Kotona käytiin rantavettä varpailla kokeilemassa ja vesi olikin yllättävän lämmintä.
Tehtiin myös pyörälenkki ja pikkumies lauloi pitkin matkaa "tuiki, tuiki tähtönen" ja minä mukana.. :) Se on itseasiassa ainoa laulu, jonka hän osaa ja sitä yleensä kuuleekin monen monta kertaa päivän aikana.
Illalla tuli papan kanssa isompi pojista kotiin ja meidän pikkuinen halasi heti isoveljeä ja oli niiiiin onnessaan.
Tänään söin aamupalaksi Skyriä, päivällä jauhemaksaa ja kukkakaalia ja iltapalaksi porkkanoita ja jauhotonta kastiketta.
Nyt on sellainen olo, että on pakko mennä jo sänkyyn ja ottaa antihistamiini - nenä vuotaa kuin niagaran putous, eikä loppua näy, atshuiii
Hyvää yötä..



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti