keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Sadepäivä

Tänään satoi antaumuksella koko päivän, nyt illan tullen aurinko alkoi vasta kurkistella pilven takaa.

Tänään menin hieman myöhemmin töihin ja ehdin tehdä aamusti kaalilaatikon. Kaalilaatikossa on yksi paha puoli - se on liian hyvää :) Ts söin päivän aikana koko laatikon!


Töiden jälkeen hain pikkumiehen kotiin mummulasta ja tänään hän sai kauan kaivatun oman kahvinkeittimen :) Sillä leikkiessä meni koko ilta ja äitikin sai "kahvia" masun täyteen :)
Luulin, että tämä lasten kahvinkeitin ei sen kummemmin toimi, mutta kun tuonne säiliöön laittoi vettä ja painoi napista päälle, niin se vesihän siirtyi oikeasti tuonne pannuun (valitettavasti :))


Unikaan ei meinannut tulla, kun kahvinkeitin olisi pitänyt saada sänkyyn..


Koristelin tänään häihimme tekemäni kukat, jotka ovat nykyään keittiössä pinkeillä kangasperhosilla - aivan ihania <3


Häistä tulikin mieleen, että meillä on tämän kuun viimeinen viikonloppu 1v hääpäivä <3 Ja olen keksinyt ihanan lahjan miehelleni, en malta odottaa, että saan kertoa sen :)

Pitää yrittää tänään ajoissa nukkumaan, kun työt alkavat jo aikaisin ja pitää viedä pikkumies mummille ennen töiden alkua, joten ei muuta kuin kauniita unia..





tiistai 9. heinäkuuta 2013

Tuli pienoinen tauko tähän kirjoitteluun, yritän taas jatkossa päivitellä ihan päivittäin. On ollut töitä, juhlia ja vaikka mitä.
Viime viikon lauantaina olimme Kuopiossa viinifestareilla. Oli todella ihana lauantai, ensin olin töissä 7-12, sitten pakkailtiin tavarat ja lähdettiin kahden aikaan kohti kuopiota. Koska olen nainen ja naisillahan ei ole koskaan mitään päälle pantavaa, niin poikkesimme vielä kauppakeskus matkuksessa ostoksilla ja sieltä tarttui matkaan kaikkea mukavaa :)
Meillä oli oikein mukava ilta ja tavattiin kivoja ihmisiä. Syömässä käytiin ravintola vanhassa satamassa ja siellä oli todella hyvät ruoat ja mikä parasta - annokset tulivat nopeasti pöytään.

Toissa viikonloppuna meillä oli mieheni kummilapsen rippijuhlat. Koska meille on vielä tälle kesälle muita juhlia ja menoja lähes joka viikonlopulle luvassa (mm.häät), niin laitoin rippijuhliin vaalean mekon (kuvassa), koska sitä ei esim häihin voi laittaa. Hiukset laitoin toiselta sivulta kiinni ja kiharsin latvasta.



Tänään on siitä harvinainen ilta, että olen ihan yksin kotona ja täytyy sanoa, että onpa oudon hiljaista, toisaalta myös ihanan rentouttavaa :) Lapset on mummuloissa ja mies työmatkalla.
Tein itselleni iltapalaksi mustikkasmoothien ja nautiskelin sen ulkona, ai että oli ihanan raikasta :)



Kukkia kastellessa löysin meidän kuistilta tällaisen kauniin keltaisen perhosen. 


Nyt pitäisi vielä lähteä kävelylle ja sitten telkun ääreen katsomaan illan elokuva :)
Kauniita unia :)

torstai 4. heinäkuuta 2013

Pikapäivitys

Minulla on hieman jäänyt blogin kirjoittelu vähemmälle. On ollut koko ajan menoa ja töitä. Huomenna alan taas päivittelemään aktiivisemmin :)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Nyt voi talvi tulla :)

No ei sentään :)
Meille tuotiin halkokuormat ensi talveksi ja nyt puita on taas hurja määrä varastossa, mutta kyllä niitä talvella paljon taas meneekin.

Taas tuli muutaman päivän tauko blogin kirjoittamiseen, mutta tässä jotain mitä olen saanut aikaiseksi.

Siirsin kuistilta pöydän ja tuolit ulos, koska totuus on ettei niissä koskaan istu ketään. Toivotaan, että ulkona ovat ahkerammassa käytössä.


Tässä meidän pyykinkuivaus & maton tamppaus paikka. Tämä tehtiin laittamalla kivetys ja ympärille tuli samainen metsänpohja, joka on muuallakin. Käynti tänne on suoraan kodinhoitohuoneesta, mikä on käytännön kannalta kiva :)





Tuossa jokunen päivä sitten istutin kasvimaalleni marjapuskia :) Nyt sieltä löytyy mm.pensasmustikkaa, karviaisia, herukoita kaikissa väreissä ja vadelmia. Vadelman taimet muistuttavat lähinnä pystyyn kuolleita oksia /risuja ja vanhempi pojista kysyikin mitä keppejä äiti on maahan laittanut.
Huvitti kun samainen pojista oli minun mukana, kun hain taimet. Hän halusi karviaisia, koska tykkää niistä paljon. Sitten kun olin istuttanut taimet juoksi hän kysymään, että joko niitä marjoja on tullut :) Sanoin, että ei vielä, johon hän tokaisi, että "minä en tykkää kun niissä marjojen tulossa kestää niin kauan" :) niinpä niin.



Tänään illalla istutin terassin & rannan läheisyyteen muutaman alppiruusun  metsänpohjan sekaan.





Eilen tein aamulla tämän sisustustaulun. Leikkasin yhdestä niistä mallitapettirullista tuon kuvion irti, laitoin harmaan pahvin taakse, paspartuurin päälle ja poikkeuksellisesti liimasin kuvion  menemään paspartuurin päälle. Kimalteiden ystävänä liimasin myös strasseja kukan joihinkin osiin. Taulu oli nopea tehdä ja mielestäni se on juuri meidän olohuoneeseen sopiva :)


Tänään vaihdoin & ompelin  kesäverhot olohuoneen ikkunoihin. Laitoin tämän kuvassa olevan verhon vain toiseen reunaan ja toisessa päädyssä on vain läpikuultava kevyt valkoinen verho (samanlainen joka näkyy tässäkin kuvassa tämän verhon vieressä). Nämä verhot ovat todella kepeät ja jattävät kesäisen järvinäkymän ikkunoista kauniisti esiin.
Ompelin samasta kankaasta kuvan tyynyn päällisen ja laitoin sen sohvalle yhtenäistämään ilmeen. 



Nyt pitääkin mennä kohta nukkumaan, sillä huomenna on aikainen työaamu.

Kauniita unia :)




keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Valmis!


Nyt tuli piiitkä tauko päivityksiin, koska ukonilmalla meiltä meni (taas) netti ja tänään se käytiin korjaamassa. 
On muuten vaikea olla ilman nettiä, piti lukea s-postit ja maksaa laskut puhelimen netin kautta ja siinäkös vasta näpertämistä oli.

Nyt on terassi valmis ja metsänpohjakin siirretty paikoilleen. Ollaan kyllä tosi tyytyväisiä lopputulokseen. Metsänpohja tuotiin pihaan isolla kuormaautolla, jossa metsäpohja oli kyydissä "rullalla" ja niitä rullia oli varmaankin kymmeniä.





Tässä kuvassa näkyy hieman minun kasvimaakin tuolla missä on lapio pystyssä :) 


Nyt meillä on pihassa trampoliini. Voi kauhistus, että ne on rumia kapistuksia, vannoin joskus, että minun pihaan ei ikinä sellaista tule. Noh..vannomatta paras - itse kävin sen vielä hakemassa ja on siitä iso ilo pojille ollut, vaikka pienempi pojista hieman aristeleekin trampoliinilla pomppimista ja tykkää vain kontata siellä, toisin kuin isoveli.. :)


Pienempi on ihan hulluna moottoripyöriin :) Aina täytyy päästä istuskelemaan isin tai äidin pyörän selkään.


Nyt ei ehdi enempää kirjoittamaan, yritän huomenna laittaa lisää kuvia pihan muista osista.

Kauniita unia :)




tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tässä se on: tuleva puuhamaani :)  Eli saan tänne oman pikku nurkan. Sinne tulee noiden 2 omenapuun lisäksi ainakin marjapuskia, kasvimaa, mansikoita, vadelmia yms. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tähänkin piti tulla metsänpohja.
 
 
 
Tässä vaiheessa terassi on nyt. Kalusteita käydään katsomassa ensi viikolla ja toivottavasti saadaan niille toimituskin mahdollisimman pian. Ajattelimme polyrottinki sohvaa tms.
Koko terassin ympäröimä alue tulee metsänpohjalle, ainoastaan poikien leikkipaikka laitetaan eri materiaalilla, joka on muistaakseni turvamursketta.


                                     Tässä yläterassilta kuvattuna.




 
Tässä valmistuu parhaillaan rappuset alaterassilta rantaan..


Laitoin uudelle terassile pelkkiä petunioita, koska ovat niin helppoja ja silti nättejä. Tämän ison ruukun lisäksi laitoin petunioita kahteen pitkään alumiiniseen kukkalaatikkoon.

 
 
 Aloitin eilen leikkimökin maalauksen sisältä, mutta saa nähdä milloin saan sen valmiiksi.
 
Nyt pitäisi kohta mennä unten maille..
 

Tässä vielä muutama kuva lauantain pikaisista juhlakampauksista pikkutytöille.


 
Hyvää yötä :)

Pikapäivitys

Meillä pe ilmeisesti ukonilma rikkoi nettiyhteyden tai sen boxin mikä lie ja olemmekin nyt olleet netittä pe-ma, joten jäänyt päivitykset väliin :)

Pe ja la minulla meni täysin töiden merkeissä. La oli ihmisillä monenmoista juhlaa mm.valmistujaisia ja häitä, joten päivä oli täynnä kampauksia ja meikkejä.

Pihaa on laitettu ja viime hetken muutoksia tehty. Kuvia laitan illalla. Tämän viikon lopulla tai ensi viikon alusta pihaan tuodaan metsänpohja.

Nyt takaisin töiden pariin :)